Enkä tarkoita tällä siis sitä fyysistä sokeutta, vaan henkistä.

Kuinka monelle asialle olemmekaan sokeita: omille vioillemme, toistemme vioille, jopa onnellisuudelle. Mikä estää meitä näkemästä totuutta? Suojelemmeko aina itseämme olemalla näkemättä?

Esim. rakkkauden ensihuumassa olemme usein sokeita ja kuljemme kohti väistämätöntä tuhoa. Ei silloin ole lainkaan hyväksi olla näkemättä.

 Joskus riippuvaisuus toisesta ihmisestä saa sulkemaan silmät hyvinkin pitkään. Kukapa purisi ruokkivaa kättä; mieluummin on näkemättä kuinka tuhoava tämä henkilö muuten voi olla.